Päivä #11: Kun taivas pimeni 

Kylmästä herättiin tavallista aikaisemmin, yöllä neljältä. Haluttiin lähteä liikkeelle muita aikaisemmin kohti hyvää spottia Idahossa katsoa täydellistä auringonpimennystä. Ennusteet kertoivat että kaikki tiet tulevat olemaan jumissa tänään.

Matkalla oikeus voitti ja vahingonilo oli korkeimmillaan kun rangerit pysäytti meidät törkeästi ohittaneen auton. 

Auringonpimennystä pysähdyttiin katsomaan Rexburgissa sijaitsevalle mäelle. Muutama muu oli valinnut saman mäen. 

Ilmassa oli kansanjuhlan tuntua kun paikalla oli kaikkea hipeistä ja ärsyttävistä jenkki teineistä aina didgeridoosoittajaan. 

Aurinko alkoi peittymään hiljalleen noin tunnin verran. Valoa riitti, mutta lämpötila laski ja tuuli yltyi sitä mukaa kun aurinko peittyi. Amerikkamiehet eivät olleet varautuneet tähän ja joutuivat turvautumaan äärimmäisiin konsteihin. 

Lopulta pimeys saapui horisontista melkein yllättäen.

Kuun takaa loimuava aurinko näytti taianomaiselta eikä sitä näkyä saanut kameralla talteen. 

Aurinko palasi kuitenkin taivaalle ja Amerikkamiehet autolle. Idahon hiekkaisuudesta kertoo se paljonko tavaraa kengästä joutuu tyhjentämään parin tunnin jälkeen. 

Aamupala ja lounas jäi välistä niin suunnattiin elämää suuremmille pihveille. Eli 450 g pihviä ja perunat juustolla ja pekonilla. Harri veti annoksen naamaan ongelmitta ja tilasi vielä jälkiruokaa. Itse sain syötyä juuri ja juuri väkisin ja jälkikäteen katuen. Jussilta jäi kesken, mutta taisteli urheasti. 

Yöksi mentiin Airbnb:stä löytyneeseen rempan keskellä olevaan loukkoon yöksi. 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Create a free website or blog at WordPress.com.

Up ↑

%d bloggers like this: