Aamulla hienot vuoristoiset näkymät motellin ikkunasta. Amerikkamiehet valmiina lähtemään Kalliovuorten valloitukseen. Ensimmäinen valloitettava huippu oli Deer Mountain. Unelmana oli päästä huipulle juomaan olutta. Skyrimimäisiä portaita kavutessa huomasi viimeistään että happea ei ollut tarjolla ilmassa normaalia määrää. Huipulla raataminen vihdoinkin palkittiin kun pääsi juomaan olutta upeissa maisemissa. Olut tosin käyttäytyi ihmeellisesti kun alkoi yhtäkkiä aina kuohumaan... Continue Reading →
Päivä #4: Mammutti
Amerikkamiehiin liittyi tänään uusi jäsen. Mammutti. Eeppisen massiivinen jenkkiauto millä road trippi tullaan suorittamaan. Kuvassa auto näyttää paljon pienemmältä kuin todellisuudessa. Mammutilla ajettiin ensiksi älyttömän kokoiseen retkeilykauppaan ostamaan tarvikkeita. Kauppa piti sisällään mm. pari kerroksisen vesiputouksen. Ensimmäinen varsinainen ajokohde oli Boulder niminen kaupunki Denverin lähellä. Boulderissa päädyttiin baariin kysymään mistä saisi kahvia. Matkalla ohjeiden mukaiseen... Continue Reading →
Päivä #3: Soluttautuminen
Aamu alkoi yhtä hyvin kun eilenkin. Tiukalla jenkkiläisellä aamupalalla. Tällä kertaa oli lautanen täynnä uppopaistettua kanaa ja vohveleita siirapilla ja jollain mitä arveltiin jäätelöksi. Päivän suuri mysteeri oli kun tarjoilija palautti Jussin luottokortin kahdessa osassa: sirun ja muun kortin. Mikälie skämmäys ollut kyseessä. Muuten perusmenoa Denverissä. Terasseja ja niiden vastapainoksi rauhoittava teehetki. Jenkit oli niin... Continue Reading →
Päivä #2: eSports
Yö sujui muuten hyvin mutta viereiseltä tieltä kuului aikamoinen liikenteen meteli läpi yön ja aikaero vähän potki vyön alle. Muuten ensimmäinen aamu Amerikassa alkoi erikoisella, mutta yllättävän tyydyttävällä aamupalla. Oli juustopaahtoleipää minkä välissä oli kanamunaa, pekonia ja mansikkamarmeladia. Leivän lisäksi muroja kermavaahdolla. Aamupalan jälkeen suunnattiin kentälle ottamaan reissun ensimmäiset oluet Jenkeissä. Samuel Adams Boston Lager.... Continue Reading →
Päivä #1: Alku
Suurella seikkailulla oli suuri alku. Passi unohtui kotiin, mutta onneksi oli aikaa kääntyä hakemaan. Kentällä oli vastassa tuttu lauma aasialaisia jumittamassa kaikki Finnairin tiskit. Vähän alkoi jännittää kun koneen boarding-aika tuli vastaan ja vielä oltiin jonossa viemässä laukkuja. Kun laukut saatiin jätettyä niin hirveää vauhtia kentän läpi ilman että oli aikaa pysähtyä oluelle. Koneeseen noustessa... Continue Reading →
Amerikkamiehet
Amerikkamiehet on baarissa syntynyt idea lähteä kiertämään autolla USA:ta pariksi viikoksi. Alkuperäinen idea oli lähteä Las Vegasin ympäristöön, mutta suomalaisina emme tykkää kuumasta, joten päätimme vaihtaa kohteen johonkin pohjoisempaan. Aloituspaikaksi valikoitui lopulta Denver ja tarkoituksena on edetä fiilispohjalta. Ainoa konkreettisempi matkakohde on Yellowstonen kansallispuisto missä on tarkoitus viettää muutama päivä. Omat Top-3 tavoitteet reissulle ovat:... Continue Reading →